Työyhteisösovittelu

Työyhteisösovittelu

Olen kokenut voimavara- ja ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry) sekä johdon työnohjaaja ja coach (Master CSLE®). Työyhteisösovittelua teen Uudenmaan alueilla sekä Turku, tampere & Kotka akselilla. Myös työyhteisösovittelusta etätoteutuksella on kokemusta ja varsinkin pienryhmän osalta se toimii mainiosti. 

Miksi työyhteisösovittelu?

Työnohjaus on työn tutkimis- ja kehittämismenetelmä ja kokemukseni mukaan yleensä työyhteisöillä ei ole mitään järisyttäviä ongelmia, vaan halutaan oppia ja uudistua; saada uusia ajatuksia ja näkökulmia sekä kehittää työn tekemisen tapoja ja rakenteita.

Olen kuitenkin huomannut, että aika ajoin ollaan tekemisissä sen luonteisten ristiriitojen ja konfliktien kanssa, että työnohjauksen tai tiimicoachauksen sijaan tarvitaan hieman erilaista prosessia.

Työyhteisösovittelussa kaikki osalliset kuullaan, niin, että asioiden yhteinen käsittely ja tulevista toimintaperiaatteista sopiminen mahdollistuu. Lisäksi tietenkin yhdessä sovittujen asioiden toteutumista seurataan ja arvioidaan. 

"Kyseessä ei ole syyllistämis- eikä syyllisten etsimisprosessi, vaan oppimisprosessi."

Työyhteisösovittelun kulku

Työyhteisösovittelu suunnitellaan aina yhdessä tilaajan kanssa, mutta pääpiirteittäin sovitteluprosessin kulku on seuraava:

  1. Suunnittelukeskustelut tilaajan kanssa. 
  2. Informaatiotilaisuus sovitteluun osallisille
  3. Yksilökeskustelut kaikkien osallisten kanssa
  4. Yhteiset keskustelut ja jatkosta sopiminen (konkreettisuus)
  5. Seuranta- ja arviointitapaamiset
Sovittelija toimii prosessin ohjaajana niin, että kunnioittava vuorovaikutus ja tavoitteellinen työskentely mahdollistuu. 
 
Tarkoitus on, että saadaan riittävä yhteisymmärrys siitä miten jatkossa tulisi toimia ja seurantatapaamisilla varmistetaan, että se myös toteutuu. 

Ota yhteyttä

Mietitään yhdessä millainen ratkaisu tilanteeseenne sopisi!

Täytä yhteydenottolomake, niin jutellaan lisää. Voit ottaa yhteyttä myös soittamalla tai sähköpostitse!

Tietosuojaseloste