Miksi ryhdyit työnohjaajaksi ja coachiksi?

Ennen AMK-opintoja ja niiden aikana työskentelin useissa määräaikaisissa työsuhteissa puolustusvoimissa opetusupseerina ja Vantaan vankilassa vartijana. Lisäksi matkustelin ja asuinkin ulkomailla aika paljon, muun muassa Australiassa, jossa toimin tarjoilija- ja asiakaspalvelutehtävissä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.

Opiskelu

Tuolloin kiinnostukseni heräsi työpaikkakiusaamisen kaltaisiin organisaatioilmiöihin ja aloitin työ ja organisaatiopsykologian opinnot, joissa pääsi perehtymään syvemmin työhyvinvoinnin ja organisaatioiden kehittämisen kaltaisiin teemoihin. Erityisesti minua ilahdutti, että asioita käsiteltiin paitsi kiusaamisen ja työuupumuksen kaltaisten negatiivisten ilmiöiden kautta, niin myös työn positiivisten ilmiöiden kuten työn imun käsitteen ja voimavarojen tunnistamisen ja vahvistamisen kautta.

Työura lastensuojelussa ja kriisinhallintatehtävissä

Valmistumisen jälkeen työskentelin kriisinhallintatehtävissä Balkanilla, mutta suurimman osan työuraani olen tehnyt lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijänä ja koulukodissa esimiehenä oppi, että varsin haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) ongelmakeskeinen lähestymistapa ei useinkaan ole kovin hedelmällinen, koska ongelmia riittää ja aina löytyy uusia näkökulmia siihen mikä ei toimi ja miksi; loputon suo.

Mutta vaikka ongelmistakin pitää toki puhua ja niihin pitää tarttua, niin loppujen lopulta eteenpäin katsova työote ja vahvuuksien hyödyntäminen tuovat paljon paremmin tuloksia, oli sitten kyseessä lasten hoito ja kasvattaminen tai tiimityö.

Myöhemmin toimiessani Pakistanissa kriisinhallintatehtävissä ja työurani suuntaa pohtiessa mieleeni tuli, että minulle on kertynyt merkittävä määrä kokemusta ja ymmärrystä esimerkiksi työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittämiseen, muutosjohtamiseen, valmentavaan johtamiseen ja kulttuurilliseen monimuotoisuuteen liittyen ja tätä osaamista olisi hienoa päästä hyödyntämään jatkossa.

Tässä kohtaa eri vaihtoehtoja punnitessani työnohjaajaopintoihin ja hieman myöhemmin johdon työnohjaus ja coaching opintoihin hakeutuminen tuntui varsin loogiselta ja hyvältä ratkaisulta.

Markku Tilli CV
Markku Tilli Pakistan

Työkokemus

 

  • 2015–2017 Operaatiopäällikkö Pakistan, Puolustusvoimat
  • 2013–2015 Lastensuojelun sosiaalityöntekijä, Helsingin kaupunki
  • 2011–2013 Vastaava ohjaaja Outamon Oppilaskoti, Helsingin kaupunki
  • 2010–2011 Yhteysupseerisektorin johtaja Kosovo, Puolustusvoimat
  • 2008–2009 Yhteysupseerisektorin johtaja Bosnia Hertsegovina, Puolustusvoimat
  • 2006–2007 Englannin opettaja, Chiang Rai Thaimaa
  • 2004–2005 Tarjoilija, Blue Stone Hospitality, Sydney Australia

Tutkinnot

 

  • 2018–1/2020 Johdon työnohjaaja & Coach, Sued Management Oy 45 op
  • 2017–2019 Työnohjaaja, Dialogic Oy 60 op
  • 2005–2008 Yhteisöpedagogi (AMK), Humanistinen ammattikorkeakoulu 210 op
  • 2003–2004 Reservin upseerin jatkotutkinto, maanpuolustuskorkeakoulu 60 op
Markku Tilli Thailand
yk auto

Muu koulutus

 

  • 2019 Työnohjaajana perhehoidon kentässä täydennyskoulutus
  • 2019 Työ ja organisaatiopsykologian aineopinnot
  • 2014 Työ ja organisaatiopsykologian perusopinnot
  • 2013 Deep Lead esimiesvalmennus
  • 2012 Oiva taituri esimiesvalmennus
  • 2012 Kriisi ja traumatyön täydennyskoulutus

Jäsenyydet

 

  • STOry (Suomen Työnohjaajat)
  • Suomen Coaching-yhdistys  
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja kysy lisää työnohjaus- ja coaching-palveluista.